Aiesopimus eli Letter of Intent

Letter of Intent (LOI) on suomeksi aiesopimus ja sitä käytetään yrityskaupoissa lähes poikkeuksetta. Rakkaalla lapsella on monta nimeä ja siksi sopimuksesta käytetään myös nimiä ”term sheet”, ”memorandum of understanding” ja joskus ”preliminary agreement”. Itse nimellä ei varsinaisesti ole mitään merkitystä, vaan sopimuksen sisältö, sitovuus ja osapuolten tarkoitukset ovat tärkeitä.

Ostajan ja myyjän hierottua kauppaa tulee vaihe, missä ollaan kaupan pääehdoista suurin piirtein samaa mieltä. Aiesopimukseen kirjataan neuvottelujen tulos ja sovitaan jatkotoimenpiteet. Aiesopimus on juridisesti sitomaton, vaikkakin siihen usein liittyy myös sitovia kohtia. Sopimuksen rikkomisesta ei välttämättä aiheudu oikeudellisia seuraamuksia, mutta sitovien kohtien osalta rikkoja voi joutua korvaamaan toisen osapuolen kulut. Kaupankäynnin tarkoituksena on edetä hyvällä tahdolla LOIn mukaisesti. Aiesopimuksen purkamista tai muuttamista ilman kunnon perusteita ei katsota hyvällä. Tähän diilit joskus kaatuvatkin.

LOI kannattaa pitää lyhyenä dokumenttina. Kolmesta neljään sivua varmasti riittää. Kaikki merkittävät asiat kuuluvat luonnollisesti mukaan ja kaikki ns. deal breakerit on syytä käydä läpi. Näin jo sovittuihin asioihin ei tarvitse palata enää myöhemmässä vaiheessa. Poikkeuksen prosessiin tekevät mahdolliset merkittävät due diligence löydökset LOIn allekirjoituksen jälkeen. Tällöin ostaja joko juoksee karkuun tai neuvottelee jopa oikeutetusti ehdot uusiksi.

Yleensä ostaja tekee ehdotuksen sopimuksen sisällöstä. Hyvin laajassa huutokaupassa, missä ostajakandeja on useita, saattavat myyjät tehdä sopimuspohjan. Teknologiayritysten ollessa kyseessä, näin harvemmin käy. Aineettoman pääoman yritykset ja niiden valuointi ei perustu aina rationaalisiin argumentteihin. Siksi ostaja yleensä haluaa määrittää ehdot itse.

LOI on hyvä työväline yrityskauppaa prosessina eteenpäin vietäessä. Sitomattomuudestaan huolimatta sopimus on osoitus osapuolten vakaasta aikomuksesta yrityskaupan toteuttamiseksi. Sen allekirjoitukseen kun tarvitaan yleensä hallituksen lupa molemmilta osapuolilta.

Aiesopimuksessa sovitaan tyypillisesti seuraavia asioita:

1. Mitä ollaan myymässä: osakkeet vai liiketoiminta.
2. Hinta, sen muodostuminen ja mahdolliset hinnantarkistusmekanismit
3. Maksuehdot ja joskus rahoitus
4. Henkilöstöön liittyvät erityiskysymykset
5. Yksinoikeus ostajalle määräajaksi: ei mielellään yli kuutta viikkoa
6. Salassapito: tämäkin pitää rajata ajallisesti. Vuosi tai kaksi riittää yleensä.
7. Sopimuksen kesto: tärkeä sopia, ettei mikään toimintaa haittaava pykälä jää roikkumaan.
8. Sovellettava laki ja riitojen ratkaiseminen: LOIssa voi olla joku muu kuin Suomi, mutta lopullisessa kauppasopimuksessa aina Suomi. Riitely mieluiten välimiesmenettelyssä. Se on nopeampi reitti kuin oikeudenkäynti ja aina salainen. Lisäksi välimiehen päätöksestä ei voi valittaa.

Kannattaa olla tarkkana mitkä kohdat ovat sitovia ja mitkä eivät. Yleensä yksinoikeus, salassapito, kesto, sovellettava laki ja riitojen ratkaiseminen ovat sitovia.

Aiesopimus on hyvä asia. Harvoin monimutkaisissa kaupoissa osapuolilla on riittävät tiedot lopullisen ja sitovan sopimuksen tekemiseksi. Haittoina voitaisiin pitää ostajan kannalta liiallisia yksityiskohtia (= heikentää neuvotteluasemaa myöhemmin) ja myyjää taas yksinoikeus sitoo mahdollisesti pitkäksikin aikaa.