Kovenantit transaktioissa eli sopimusvakuudet yrityskaupoissa

Eikö M&A –aiheinen slangi olekin hienoa – helppoja asioita kätkettynä ammattislangin taakse. Transaktiolla tarkoitetaan M&A:ssa tyypillisesti yrityskauppaa – niin ja itse M&A on tietysti lyhennys sanoista Merger and Acquisition. Mutta mitä ne kauppasopimuksen kovenantit ovat?

Harva yrittäjä selviää rahoituspulmistaan ilman pankkilainaa. Teknofirmoissa on aika tyypillistä, että haetaan Finnveralta osittainen takaus ja marssitaan pankkiin ruikuttamaan sitä, mitä taseessa kutsutaan vieraaksi pääomaksi. Pankki haluaa pennosilleen turvaa, joten se laittaa lainasopimukseen kohdan ”Kovenantit”. Yksinkertaisimmillaan tämä voi tarkoittaa esimerkiksi sitä, että jos omavaraisuusaste laskee alle sovitun tason, niin pankki joko nostaa korkomarginaalia tai sanoo luoton irti. Eli yrittäjä on tyypillisesti ainakin kuullut sanan ”kovenantti” jo ennen kuin istuu palavereissa firmaansa kauppaamassa.

Kovenantti on sopimusosapuolten sopima velvoite tehdä sovittuja asioita ja/tai olla tekemättä sovittuja asioita. Yrityskauppasopimuksissa ostaja haluaa madaltaa omaa riskiään vaatimalla myyjältä joukon kovenantteja. Kovenantit voivat säädellä myyjän tekemisiä sekä allekirjoituksen (signing) ja closingin välisenä aikana että closingin jälkeisenä aikana.

Ostaja tyypillisesti vaatii allekirjoituksen ja closingin väliselle ajalle kovenantin, joka on englanninkieliseltä nimeltään ”ordinary course of business”. Tämä rajoittaa ostetun yrityksen toimimaan ilman merkittäviä poikkeuksia normaalista liiketoiminnastaan. Aihetta on käsitelty aiemmassa blogissamme (https://tuohiadvisors.com/tavanomaisen-liiketoiminnan-puitteet/)

Nokkela ostaja suojaa kauppatapahtumaa myös ”No Shop” kovenantilla, joka kieltää myyjää etsimästä vielä parempaa ostajaa allekirjoituksen ja closingin välisenä aikana. Saattaahan olla, että allekirjoituksesta huolimatta myyjä voisi kaataa kaupan jollain closing-ehdolla, eli paremman ostajan löytyessä myyjällä olisi takaportti luikerrella jo allekirjoitetusta kauppasopimuksesta karkuun.

Tiedonsaanti –kovenantilla ostaja haluaa oikeuden saada tietää mitä ostokohteessa tapahtuu allekirjoituksen ja closingin välisenä aikana. Kauppasopimuksessa yksilöidään mitä tietoa ja miten ostajalle on toimitettava – tai jopa jätetään ovi auki kaikkeen ostajan haluamaan tietoon. Myyjän huolena on toki se, että tämä urkinta ei vahingoita asiakassuhteita, toimittajasuhteita eikä muutenkaan haittaa kohtuuttomasti päivittäiseen liiketoimintaan tarvittavia resursseja.

Salassapito –kovenantti tarkoittaa sekä ostettavan yrityksen luottamuksellisia tietoja että itse kauppatapahtuman salassapitoa. Etenkin kun ostajana on pörssiyhtiö, tulee tietoa transaktiosta kohdella kuin kruununjalokiveä ostajan tiedotusarmeijan ohjeistamana.

Kilpailukielto –kovenantti rajoittaa myyjän tai myyjien toimintaa kaupan jälkeen. Tätäkin aihetta on puitu aiemmassa blogissamme (https://tuohiadvisors.com/kilpailukielto-yrityskaupassa/)

Rekrykielto eli englanniksi ”non-solicitation” on sangen ymmärrettävä kovenantti ostajan kannalta, sillä se estää firmasta lähteviä myyjäosapuolia aktiivisesti rekrytoimasta entisiä työkavereitaan johonkin toiseen firmaan.

Kovenanttien ei tarvitse olla yksipuolisia vaatimuksia ostajalta myyjälle vaan ne voivat olla myös vastakaissuuntaisia. Myyjät voivat esimerkiksi vaatia sellaista kovenanttia, että kaupan jälkeen ostaja valitsee heidän haluamansa henkilön ostajayhtiön hallitukseen.

Kovenantteja voi olla kauppasopimuksessa lukemattomia muitakin ja niistä käytävä kädenvääntö on yksi sopimusneuvottelujen aikasyöppöjä. Hyvä neuvonantaja osaa kertoa myyjille, mitä sopimustekstin juristiverbaliikka käytännössä tarkoittaa heidän lompakkonsa ja yöuniensa kannalta.